Uraputki
kertoo huume-elämästä nykyaikaisella tavalla.
Elokuvan voi kuvitella tavoittavan myös niitä nuoria,
joita huumemaailma on jo todellisuudessakin koskettanut. - Jari Paavonheimo
Orimattilan kaupungin kirjastonjohtaja
...ei se mitä ne sulle tekee, vaan se miks ne sut
muuttaa
Elokuva kertoo kahden 14-vuotiaan
tytön ajautumisesta huumemaailmaan, kokeilujen kautta käyttäjäksi.
Mitä siitä seuraa? Millaista on huumeidenkäyttäjän
arki? Mitä tapahtuu koulumaailmassa, perheessä ja
vapaa-ajalla? Katsojalle annetaan mahdollisuus nähdä,
miten huumeriippuvaisen nuoren elämää lähdetään
rakentamaan uudelleen. Vai onko se aina mahdollistakaan? Ennen
kaikkea videon päätavoite on opettaa nuorta ottamaan
vastuu itsestään ja oppia sanomaan huumeille EI KIITOS!
Uraputki elokuvan realistinen
tarina tekee siitä erinomaista materiaalia nuorten päihdevalistukseen.
Videota voidaan esittää mm. kouluissa ja nuorisoilloissa
mutta se soveltuu draamallisen juonen ansiosta mainiosti myös
lainattavaksi kirjastoista. Totuudenmukaista elokuvaa voi käyttää
myös esim. nuoriso-, sosiaali- ja terveysalan oppilaitosten
opetusmateriaalina. Uraputki puhuttelee myös voimakkaasti
aikuisia, jolloin se hyvää alustusmateriaalia vaikkapa
vanhempainilloissa.